huoh.

 

miten ihmees mä saan ukon suostumaan siihen?

oon jo keväästä asti pyydelly, kiristäny, anonu, huutanu, itkeny.

argh! mä tahdon meidän arkeen vähän SISÄLTÖÄ.

koiran muodossa. mä tahon lenkkikaverin, harrastuskaverin, perheenjäsenen. lemmikin, josta olisin vastuussa, joka olis musta riippuvainen. joka olis meidän pieni vauva.

sais harrastaa näyttelyitä, tokoa ja agilityä.

oon jo löytänyt sopivan pentueenkin, ja hyvän sukulinjan. koirarotu on oltava collie. se on vain jotenkin niin nöyrä ja kaunis koira. ihan meidän näköinen rotu. Niinku usein sanotaan että koira muistuttaa omistajaansa.

mä näytän ainaki ihan collielta jos mä olisin koira. ainaki työkavereittenki mielestä :) ukko muistuttaa kyllä enemmän sakemannia mutta mun mielestä sellainen koira ei meille sopis.

sanoin eilen ukolle siitä taas että mä tahtoisin koiran. oon valmis ottamaan koiran. meil olis rahaaki ottaa koira.

tiedän että koira elää tosi kauan, mutta meillä on porukoillaki koiria, kaks pommia, joista toinen on mun. tiedän mikä vastuu niissä on, ja tiedän miten niiden kanssa pitää elää.

ei ole vain kyse haluamisesta. vaan sellaisesta palosta mikä on vain niinku kasvanu tän odottamisen myötä. en vain enää tiedä miten saan miehen pään käännettyä. oon jo luvannut ite sen kouluttaa ja ottaa siitä vastuun.

en tiedä mikä ukon mielestä siinä on niin perseestä.

huoh. eilen vähä oli kinaa sitte kotona, mm. tuosta asiasta.

mutta saatiin sovittua. en vain tiedä uskallanko enää vääntää tuosta pentuasiasta. jos vain tekisin jostain ylimääräistä rahaa sen 900 eskoa ja sit vain ostaisin sen. se olis vaan kyl aika rumaa. mutta tämän pennun luovutuski on vasta ehkä noin.kahen kk päästä että ihan ehtii vielä kerätä ne rahat.

toki en voi kyllä ostaa mitään tuollaista ilman toisen lupaa, se olis aika törkeää. ei vois joo. mutta ajatus kävi mieles. ei toki tälläistä päätöstä tehdä yksin noin vain.

huoh.

 

masentaa.