Pääsinpäs koneelle, pitkästä aikaa!

Kiitos kaikille teille jotka ootte mulle kannustukset laittanu leikkauksen myötä, kaikki on nyt tehty, jalka on jo parantunutkin aika paljon siitä leikkauksesta. polveani tukemassa on nyt rautaa, mutta kunhan se toimii niin se on mulle tärkeintä. leikkauksesta tuli isompi kuin kukaan olisi osannut odottaa. mutta kaikki on nyt hyvin :)

Maija! laitoit hyvän kommentin jota lainaan tähän tekstiini :

En kyllä todellakaan käsitä, miks sä tossa suhteessa vielä olet. Ei se ole sun asias koulia miehestäs parempaa kuin se on nyt, vaan sen pitää aivan itse se älytä. Et sinä ole sen äiti. Sinä olet ihan kokonainen ihminen yksinäsikin, et sinä tarvitse yhtään ketään toista ihmistä ollaksesi kokonainen. Kaikkein vähiten sä tarttet siihen miestä, joka haavoittaa sua noin paljon. Rakastaminen on ihan kiva juttu, mutta ku se ei yksin riitä. Ilman kunnioitusta ei voi olla tasaveroista suhdetta, ja musta on aika selvää, ettei keskenkasvuinen, itsekeskeinen ja ilkeä mies sellaiseen suhteeseen kykene. Miettisit omaa hyvinvointias pitkällä tähtäimellä.

en itsekkään osaa vastata tuohon, oli sen verran hyvää palautetta. samaa olen itsekkin miettinyt. Tiedän olevani kokonainen, ilman tätä suhdetta. Mutta mikä mut saa jäämään tähän paskaan mitä mulle syydetään niskaan koko ajan? Onko se sitä rakkautta, mutta eihän rakkauden pitäisi olla tämän tuntuista? pelkoa, vainoa ja mustasukkasuutta. jatkuvaa syyllisyyttä. Ei, niinhän sen ei pitäisi olla. Ja kuten mulle joku sanoi, että itseäni saan syyttää että tälläisessä paskassa olen, en ketään muuta. Arvostanko sitten itseäni ollenkaan kun annan itseäni alistaa, rangaista ja syyllistää, useimmiten ilman syytä?
En tiedä, voi luoja ku tietäisin.

Kaikki on niin vaikeaa. Tämä mun pitkä sairasloma, joka jatkuu ainakin ens helmikuuhun.. se hankaloittaa meidän elämää ihan älyttömästi. Mieheni minulle huusi tässä eilen siitä että olen taakka. Leikkauksesta kotiutuessani, sinä ensimmäisenä yönä jouduin pyytämään miestäni aamu viideltä nousemaan antamaan lääkettä. Sen ainoan kerran jouduin herättämään hänet, koska en itse voinut kävellä. Hän sen otti esille, että yötä myöden pitää mua palvoa, kyllä, hän joutu tekemään ruoat, siivoamaan, ja olemaan apuna jos piti päästä vessaan, tai suihkuun. Hänelle se oli vissiin turhaa palvomista. Se sattui todella lujaa. Mä yritin tehdä itse niin paljon kuin vain pystyin, aloin jo kävelemään aikaisemmin kuin olisi pitänyt. Nauratti kun mieheni, joka nyt joutui tekemään ne työt mitä minä teen aina, niin siitä hän suuttui. Liekö huomasi että kuinka paljon minä joudun yksin tekemään.

Mutta hyvää tämä leikkaus ei ole tehnyt. Pääsin mieheni mukaan baarille eilen, ja mieheni jätti minut yksin baariin kun joku mies oli tullut minulle juttelemaan sillä aikaa kun hän oli baaritiskillä. Asianhaaraa ei helpottanut se että mieheni serkut olivat kanssani. Olen huora, ja olisin varmaan lähtenyt hänen mukaansa. tätä mieltä mieheni oli. Ja lähti. Sulki puhelimensa ja juoksi minua karkuun. Enhän minä kepeilläni päässyt häntä kiinni ottamaan, jäin pihalle yksin, turhaan soittamaan josko hän olisi avannut puhelimensa. Silloin muhun iski totaalinen paniikki. Se olo, että mitä pahaa olen tehnyt. Mä pystyin ja pystyn vieläkin, sanomaan puhtaalla omalla tunnolla etten ole muihin miehiin koskenut, saatika uskaltanu edes puhua, koska mieheni on mulle tärkein. Mutta minkä mä sille voin et miehet tulee mun luo? Mä aina työnnän ne pois läheltäni, kiittelen kohteliaisuuksistani, olen fiksu ja silti kieltävä. Ei se ole väärin.

Sain kuitenkin taksin ja menin kotiin yksin. mieheni laittoi viestiä että pakkaisin tavarani, kello oli neljä yöllä. En edes kuvitellut lähteväni. Mihin olisin mennyt? Jos olisin mennyt porukoilleni, he eivät olisi mua enää takaisin päästäneet, ei jos he tietäisivät mitä mieheni minulle teki. Ei, mulla ei ollut paikkaa mihin mennä. Jäin kotiin, omaan kotiini. siivosin puolitoista tuntia sinä yönä, ilman tukea, ajattelematta sitä kipua mitä jalasta lähti. Halusin ajatukset pois siitä mitä mieheni minulle tekee. Hän pahoinpitelee mua henkisesti, on tehnyt niin aina, ja se on pahempaa kuin lyöminen.

Meille tuli yökyläläisiä hänen serkuistaan ja kavereistaan, tein heille pedit ja järjestin muuta. Mieheni jutteli kanssani vessassa, tai no, hän huusi, minä olin hiljaa, hävetti se, että meidän vessan seinät ei pidä sellaista huutoaan sisällään. Kaikki kuuli sen. Mieheni haukkuu mua, väheksyy mua, mun perhettä, mun elämää, kaikkea. Ja kun sanoin vastaan ,että turhaan hän mulle huutaa kun en ole tehny mitään väärää, olen vain ilmaissut mielipiteeni, hän löi.

Mieheni vihaa perhettäni, olimme jouluaaton mieheni vanhempien luona, joka oli pettymys. Ei ollut sitä joulunodotusfiilistä mihin olen tottunut,mutta annoin sille mahdollisuuden. Anoppi tekee hyvää ruokaa. Joulupäiväksi me oltiin sovittu et mennään meille, koko illaksi, ja yöksi, puolin ja toisin, niin sovittiin. Mutta joulupäivänä, äh. eipä kiinnostanu miestäni. olimme kaikki pari tuntia mun kotona, kunnes mieheni ilmoitti että hänen veljen luona olisi bileet joihin pitäisi mennä. Mieleni täytti ajatukset että näinkö paljon mun mies oikeasti kunnioittaa MUN perhettä, mun elämää, MUN perinteitä? mun sisarukset itki ja joulu oli pilalla. Musta ei oo tuntunu niin pahalta ikinä. Että näin paljon mieheni välittää mun elämästä.

Näin paljon se on valmis mun puolesta tekemään. Mieheni sanoi että mun vanhemmat vittuilee sille, ettei se hyväksy sitä. Mä en vain vieläkään tiedä miten ne sille vittuilee? olen miehelleni sanonut että äitini omaa todella rajun huumorintajun, mutta äiti tykkää miehestäni. niinkuin pitääkin.

mutta ei, mieheni mielestä kaikki on toisin, että mä pakotan olemaan mun perheen kanssa väleissä, mä olen huora ja mä oon taakka. Olen pettänyt mieheni ostamalla hevosen, ja että hän ei anna sitä anteeksi, mä oon petturi ja valehtelija. kusettaja ja en ansaitse häntä.

niin, en sitten ehkä ansaitse.

Olen myymässä hevoseni. Tai sen puoliskan mitä omistan. Toivottavasti saan sen myydyksi koska jos en saa, menetän mieheni. Mun vanhempia hän ei tapaa enää, ennenkuin on kuulemma itse siihen valmis, ja kun he osaavat käyttäytyä niinkuin pitää. Ja mun pitää opetella olemaan ilman apua, koska pystyn siihen. Ja lopetan ahdistamisen koska mieheni sanoi pettävänsä mua heti kun pääsee  yksin ulos, koska kuulemma kahlitsen häntä, ja se on mun syy jos nii käy.


niin, että maija, olet oikeassa, mitä sellainen parisuhde on, missä on tälläiset säännöt? missä on oma identiteetti? missä olen minä? kuka mä oon?

onko musta mitään inhimillistä jäljellä enää?


Miten mä voin alistua tälläiseen enää? miten mä kestän tätä? olenko mä oikeasti niin älyttömän huono ihminen että oikeasti mun täytyy alistua näihin sääntöihin? olenko mä tehnyt niin pahasti? onko kultani oikeassa, että olen tuota kaikkea mitä se väittää? olen niin hukassa itseni kanssa.

Kaikki mut näkevät sanovat että olen kuihtunut silmissä. olen vain enää haamu, kuori.. mitä mulle on tapahtunut? Ei mitään- sanon,


mutta mun sielu on sisältä jo kuollut, ei ole enää mitään mitä pelastaa.