Pääsinpä koneelle, en ole voinut päivitellä, kun en ole paljoa yksin ollut. Joko mies lähellä tai sitten on ollut kavereita meillä. Ei ole ollut aikaa syventyä siihen, miltä nyt tuntuu.

 

Viime viikonloppuna oli taas ero lähellä. Mieheni aloitteesta, taas. Voi että kun olisin vain lähtenyt!!!

Perjantaina olin kuskina kultaani, kun olen saanut nyt automaattiauton käyttööni, pystyn hyvin ilman kytkinjalkaa ajamaan. Onneksi! olisin muuten kahlittuna kotiini. Miehenihän ei siitä tykännyt, että vaihdoin oman autoni isäni kanssa hetkeksi, että pääsen omiin menoihini. Mutta en kuunnellut. perkele muahan ei kahlita kotiini!

kaikki meni hyvin kunnes olimme tulossa toiselta paikkakunnalta kotiin. Ukkoni sammui etupenkille, kahdestaan ajelimme. Yhtäkkiä varmaan pari km ennen kotoa, oli pakko pysähtyä kun häntä rupes oksettamaan. Auto tien sivuun ja ukko kaatu samantien penkalle päästyään autosta. Enhän minä jaksa häntä mennä nostamaan, kun autosta nouseminen on mulle niin hankalaa, en sitä mielelläni tee tämän jalan kanssa.Huusin miehelleni autosta että nousee ylös sieltä hangesta, paleltuu vielä, ja ohiajavatki kohta pysähtyy ihmettelemään et ootko sä hengis. Vastaukseksi saan huorittelua, "painu vittuun sillä romullas siitä saatanan huora ENNENKU MÄ TAPAN SUT!!"

 

no enhän mä lähteny. sain sen lopulta autoon, ja sit kaikki oli ookoo.aamulla otin itseäni niskasta kiinni ja kysyin mieheltäni, joka oli kuin mitään ei olisi tapahtunut, että olisiko anteeksipyynnön paikka eilisestä. Kun en mitään pahaa miehelleni tehnyt. sain vastaukseksi että hänellä ei ole mitään anteeksipyydettävää, että mä rupesin huutamaan hänelle ilman mitään syytä. Mä tietenkin koitin rauhallisesti selittää että perkele sitä voinu siihen hankeenkaa jättää makaamaan, pakkasta kuitenki sen 15 oli silloin yöllä. Enkä mä huutanu rumasti, vaan lujalla äänellä, että mieheni heräisi siihen. En siis tehnyt mitään mistä mun pitäis pyytää anteeksi! mieheni suuttui kuulustelustani ja huusi minulle aikansa. Lopulta luovutin, antaa olla sitten. ja hiljenin.

 

Lauantai -ilta meni oudoissa merkeissä, meille tuli taas tämä sama poppoo niinkuin ennenkin, mieheni veli, ja pari yhteistä kaveria.Mieheni ei huomioinut minua, mä hain hänelle bisseä jos pyysi, keittelin kahvia, tarjoilin pullaa, olin fiksu ja nätti emäntä. Olin panostanut ulkonäkööni, mutta eihän mieheni sitä sanonut että olisi mitään huomannut. Ajattelin että kuitenkin mentäisiin sinä iltana baarille, olisi kiva olla nätti, jalasta huolimatta!

 

Mieheni oli baarissakin aivan outo, mutta todellinen pommi räjähti vasta kotona, jonne tulimme jo todella aikaisin, yhden aikaan. Mieheni kysyi että missä me mennään? Että mihin tää on menossa, ollaanko me ees tosissaan.

Mä olin että no, miltä susta tuntuu, että kyllähän minä tässä tosissani olen, ja se on täytyny tulla selväksi. Sitten mieheni veti jälleen esille amandan, hevoseni. Että miks mä kusetin, miten hän voi luottaa muhun enää ikinä ku oon tällänen kusipää ämmä ja huora. Edellisenä viikonloppuna, kun mieheni oli humalassa, hän sanoi että saisin pitää hevoseni, että kyllä me pystytään se pitämään. Sehän oli unelmieni täyttymys, saisin sekä mieheni että hevoseni pitää. Ja vannotin kultaani pysymään kannassaan, vielä seuraavanaki viikkona. "KYLLÄ mä ny tiiän mitä oon sulle luvannu, mutta jos rupeaa menemään rahaa liikaa, niin sit se lähtee, ookoo?" näin se sano, sanatarkasti. Mutta nyt lauantaina, ei puhettakaa että olisi muistanut mitään!!! väitti että hän ei pysty olemaan kanssani koska olen kusettanut häntä ja muhun ei voi luottaa. olen halpamainen lutka joka pitäis ampua. Mä sanoin että on se ny perkele ku mäki annoin anteeksi sen pettämisen, ja kun kerran lupasin että pidän siitä kiinni, ja unohdan koko jutun niin pitäishän miehenikin sitten olla sanojensa takana. Sota meni niin pitkälle, että mieheni otti mua rinnuksista kiinni ja paiskasi seinään. Mutta mä en vielä silloinkaan pelänny. Mä puhuin edelleen rauhallisella äänellä että mitä hän mulle huutaa, kun on kerran luvannut ,niin silloin on luvannut. että käyttäytyis kuin aikuinen kun kerta niin sitä on.

"kuule ämmä, mä en kadu pätkääkää sitä mitä mä tein! (tarkoittaen pettämistään)" ahaa, mä mietin, kipiää se otti, perkele! mutta en näyttäny sitä. en todellakaa sen silmissä. Mä tuumasin että no siihen sun edellinenki suhde varmaan kaatu, luultavasti ei tää sun exäskää pystyny elämään että sä lupaat, perut, lupaat, perut ja samalla teet ite just niinku tahot. että eihän sellasta jaksa hullukaa.

"JOO haluakko tietää mitä sanoin Tomille(nimi muutettu) baarissa? haluakko tietää? mä sanoin että mulla on tiinaa ikävä(nimi muutettu)!! se suhde oli kuule pikkasen parempi ku tää paska sun kanssa, lähe vetään siitä huora vielä ku pääset omin jaloin!!"

Se oliki sitte isku vyön alle. vittu muhun otti kipeää. se sattu niin lujaa etten mä saanu henkeä. mun piti vain tuijottaa.- olla hiljaa ja katsoa miestäni joka huusi mulle, ja huutaessaan lisää, kaatoi kaljaa tietokoneen näppäimistöllle, otti sen käteensä ,ja löi sillä mua. hän ei osunut, vaan osui televisioon ja pudotti digiboksin,  näppäimistö oli entinen, samoin tietokoneen päällä ollut laskupino, ja digiboksi. samoin lattia joka oli aivan märkä oluesta, ja sänky. Silloin mä peräännyin ulos päin. Mä tunsin että itkin, mutten tuntenu surua, enkä pelkoa, en mitään. vain sellaisen olon että ny on aika sanoa hyvästit."TÄMÄN MIEHEN SÄ HALUSIT! SÄ OIKEIN KERJÄÄT SITÄ ETTÄ SAISIT  SÄÄLIÄ SAATANAN HUORA! TÄMÄN MIEHEN SÄ HALUSIT!!" ja löi näppäimistöä pöytään-

 

mulla oli itseasiassa aika levollinen olo. Mutta mieheni retuutti mut takaisin ovelta. ja huusi lisää, samaa, haukkui, kiristi, uhkaili. Ja mä en muuta ku katsonut häntä ja itkin. en olisi halunnu itkeä mutta en pystyny estämään sitä. Mun sydämestä revittiin joka huudolla pieniä paloja, ja se teki kaikesta niin tuskaista. MÄ sanoin että mitä hänelle merkitsi tuo kihloihin meno, miksi hän rupesi siihen leikkiin, miks hän halusi lapsia, kenen kanssa hän halusi vielä viikko sitten kaiken, miten kaikki voi noin vain muuttua, että kerro mulle, mitä on myötä ja vastoinkäymiset. mitä on vaikeudet, mitä mun pitää kestää sulta, ja sun multa.

Mitään kunnon vastausta en saanut. "mä menin siks kihloihin ku SÄ halusit, mä tein tenavaa koska SÄ halusit!!" mulla oli siihen kumminki vastalause, koska mieheni nuo puheet kummastakin aloitti. Mä sen hänelle kerroin. että ei voi mun syyksi kasata niitä, koska häntä ei tunnetusti voi pakottaa mihinkään. Sanoin että sun on täytyny tehdä se omasta tahdostas, koska en mä voisi häntä pakottaa mihinkään. Meni hiljaiseksi. Ei puhunut mitään, mesessä vaan liehitteli jotain akkaa. hän otti sormuksen ja heitti sen mun päälle. sanoi että lähe ny helvettiin siitä. Mä sanoin että et sä voi mua mun kotoa heittää pois. kello on neljä yöllä. että nyt ajattelet järkevästi ja mietit mitä haluat oikeasti. "mä en kestä kattoa sun rumaa naamaa usko jo!!!" no, jännä kun se sama naama oli viikko sitten maailman kaunein ja ihanin, mistä nyt tuulee? kerjäsin verta nenästäni, tiedän. mutta en malttanu olla sanomatta vastaan. Sanoin itselleni mielessäni että jos se vielä lyö. lyö ja tulee päälle, niin sitten lähet. etkä kuuntele enää ikinä.

mutta ei se käyny enää, meni vierashuoneeseen nukkumaan huudettuaan mulle kolme tuntia, käytyään päälle, syljettyään kihlallemme, ja rikottuaan tavaroita, ennenkaikkea, rikottuaan sydämeni.

 

Menin yöllä mieheni viereen että sain hänen veljensä ja kaverinsa nukkumaan sänkyyn. pujotin sormuksen mieheni sormeen ja tuumasin että jos aamulla hän ei reagoi, on hän sitten eri mieltä kuin nyt yöllä oli. Ja miten typerä mä olenkaan!!!!
tottakai mieheni on niinkuin mitään ei olisi tapahtunut!! olenhan mä sentään kiva kotipiika, joka antaaki vielä. hyväksyy kaiken ja antaa anteeksi.

 

tällänen saatanan naiivi kersa, joka ei osaa ottaa elämäänsä käsiinsä. antaa toisen retuuttaa,repiä ja alistaa. eikä tuumaa mitään.

 

Mä olen saatanan tyhmä. näinhän se on.

 

Soitin äidilleni että olisiko heillä toista näppäimistöä, josko sen sais lainaksi. Äitini kysyi että mihin mä sitä tarvin, jakun olin hiljaa, hän murisi puhelimeen että "ai sielläkö herra ja hidalgo on rikkonu sen vai?" mä mutisin jotain. "voi jumalauta, nyt tuut kotia sieltä, saatana jos hän näkee sen klopin vielä täällä niin..." huoh.

 

Menin käymään kotona, oli veljeni syntymäpäivät kuitenkin. Mieheni jäi kotiin, en edes vaivautunut anelemaan sitä meille. Eipä siinä, ei vanhempani häntä sinne olisi halunnutkaan. Nyt äitini tietää millainen mieheni on taas ollut. kerroin hänelle huorittelut, kaiken. Mutten lyömistä. Sitä en kerro. Isäni tuli huoneeseen ja sanoi että mennään hakemaan kamani pois. että etkö sä tajua, aikuinen nainen, sä olet onnellisempi ilman tuota miestä. Sä selviät ihan ilman tuotakin paskaa mitä nyt nielet. Sä oot ihan kokonainen ilman ketään.

Että jokainen meistä tekee virheitä, mutta sun pitäis nyt tajuta sun oman ittes kannalta, että lähet sieltä, antaa sen miehen olla kun se kerta haluaa. Se ei tuu koskaan muuttumaan. Mulla oli tosi paha mieli, mua itketti, mutta olo oli silti turvallinen. Äiti oli ihan murheen murtama, hän on elänyt väkivaltaisessa suhteessa ennen isää kolme vuotta. MÄ huusin isälleni etten mä lähe sieltä, mulla tuli hirveä pakokauhu että mun pitäis oikeasti irtaantua miehestäni. En uskalla, en halua. en pysty!

Sanoin etten oo valmis, en oo vieläkään, vaikka mieheni oli mua taas heittämässä pihalle. kuinka taas mun piti kotonani pelätä.Äitini pyysi että laittaisin mieheni istumaan keittiön pöydän ääreen ja juttelemaan, selvinpäin. puhelimet kiinni, kaikki kiinni. vain te kaksi, ja juttelette. puhutte asiat halki ja sitten tulet kotiin. jätät sen miehen, jätät sen kaiken ja aloitat uudestaan.

 

silti, minä jään. vieläkään en ymmärrä. Mä olen mieheni mielestä taakka, ja siivellä eläjä, kun olen sairaslomalla. musta ei oo mitään hyötyä, vaikka teen kotona ihan kaiken. Olen paska sängyssä, tietysti, mullahan on jalka paketissa, ei pysty ratsastamaan.

olen vain taakka, ruma, huora, siivellä eläjä, lutka, valehtelija, kusipää, petturi, ja hirveä ämmä.

 

kiitos kulta, niin mäki rakastan sua.

viime yönä mieheni taas otti mut kainaloon sängyssä, ja silitti hiuksiani, sanoi että rakastaa mua. mä katoin pimeyteen ja tiesin että sekin olisi vain väliaikaista.Pieni tulitauko, ennen seuraavaa iskua. "mikä nyt on?" mä tuumasin etten tiedä, mä haluaisin niin lujaa puhua mieheni kanssa, kysyä että mitä on tapahtunut, miksi hän puhui niin, mitä nyt tapahtuu, mitä hän haluaa,miten meidän käy?

 

Mutta mä en uskalla. mä en vittu uskalla repiä tätä aihetta auki.. en uskalla.