tulihan sitä tapeltua, ihan turhaan vain toivoin ettei tarttisi tapella. Eihän se miestäni hillinnyt että täällä oli hänen sukuaan kylässä. Hän vain tokaisi että "jos mun sisko tietäis millainen paska ihminen sä oot nii vittu seki sanois että painu huora vittuun täältä, jos se vittu tietäis, mitä jos mä kerron sille että millanen sä olet, tollanen paska, mitätön valehtelija ja huijari???!!!"

mä olin että siinäs kerrot. loppujen lopuksi mieheni sisko halusi puhua kanssani, hän kysyi että onko kaikki hyvin. että näytän niin kovin surulliselta,ja laihtunutkin olen. loppujen lopuksi mä kerroin sille ihan kaiken. siis aivan kaiken mitä ei kukaan tiedä muu kuin mä. tämä mieheni sisko on niin mahtava ihminen, ja hän osaa kuunnella puolueettomasti.

ja arvatkaa mitä hän sanoi? että mieheni, hänen veljensä on se, jonka tässä pitäisi nyt pyytää anteeksi, ja todellakin olla parempi ihminen. että mieheni on tässä tehnyt mua kohtaan niin paljon väärin. ja että mun teot on ihan täysin oikeutettuja, ja ahdistettuna ihminen pystyy vaikka mihin. ja mieheni sisko oli järkyttynyt kuullessaan, miten mieheni pahoinpitelee mua suuttuessaan.

mutta kyllä helpotti puhua hänen kanssaan. hän puhui vissiin miehenikin kanssa myöhemmin samana iltana, koska mieheni oli jotenki rennompi. baarissa toki hän ei halunnut mua nähäkkää, taas muut naiset oli kiinnostavempia. oli laittanut sormuksen pois ja juoksi mua karkuun. lopulta lähdin pois, en jaksanut sitä enää. hän puristi minua baarissa niin lujaa käsistä, että ne ovat vieläkin ihan mustat.

 

yöllä ystäväni oli sitten minua kuskissa, ja valomerkin jälkeen haimme mieheni ja muun seureen kotiin. loppuillasta emme puhuneet juurikaan mitään, mieheni sisko sanoi huutaneensa miehelleni baarissa, ja jutelleen pitkän tovin, anteeksipyyntöä mieheltäni en kuitenkaan saanut. aamulla oli sormus jälleen hänen sormessaan.

 

en tiedä enää mitä mä teen. mä alan olla kovin väsynyt tähän soutamiseen ja huopaamiseen. JOs mieheni kerran on luvannut antaa minulle anteeksi virheeni, hyväksyä mut sitten tälläisenä kuin olen, ja pysyä kannassaan, niin miksi hän muuttaa mieltään kuin tuuliviiri.

häntä kuulemma ärsyttää että mä oon niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. mitä muutakaan mä voisin? kysyin että pitäisikö mun kävellä täällä päivät pitkät naama norsun vitulla ja olla hiljaa? että vaikka yritän elää normaalisti, se ei tarkoita, etteikö muhun sattuisi se, mitä mä oon miehelleni tehnyt, tai mitä me ollaan jouduttu kestämään.

mä en vain halua että se vaikuttaa liikaa meidän arkeen, sittenhän tässä vasta jaksaminen loppuukin.

 

en tiedä siis mikä on nyt tilanne, mieheni on ollut eilisen ja sunnuntain aivan ihana, ja mukava. niinkuin aina tietenkin krapulassa ja riidan jälkeen. mutta olen itse niin kovin hukassa.

 

mieheni sisko sanoi että hän näkee niin selvästi että mä rakastan miestäni. että muista miniöistä sitä ei näe. mutta mun sitoutumisen tähän suhteeseen näkee kilometrin päähän, ja että tekisin mitä vain mieheni puolesta.

mutta valehteleeko sellainen ihminen niinkuin mä olen miehelleni tehnyt? ei, ihminen joka rakastaa, ei valehtele toiselle.

näin mulle on opetettu. miks mä sitten valehtelin??? en tiedä, sanoin että menettämisen pelko, se on kyllä totta. pelkäsin menettäväni mieheni, joten jätin totuuksia kertomatta.

se oli väärin.

 

mä rakastan miestäni enemmän kuin mitään. liian paljon, liian paljon.

mieheni ei sitä näe. tai näkee ja käyttää hyväkseen.

mä kun en jaksaisi enää vääntää, tapella, ja juosta kumpaankin suuntaan koko ajan.

 

aika taas näyttää.. nyt en voi kuin odottaa, että joko tämä toimii, tai sitten lähden.

 

ja tätä samaahan sitä on jankattu kuukausitolkulla. mieheni sanoi että se on musta kiinni, no eihän ole. se on miehestäni kiinni, antaako hän anteeksi mulle vai ei, lopettaako hän mun haukkumisen vai ei, rakastaako hän mua enää vai ei..

kiitos hyvistä kommenteista, mä oon ite kyllä osittain samaa mieltä, että pitäisikö kuunnella itsesuojeluvaistoa, ja lähteä, mutta en minä halua. rakkaus on liian suuri, liian kova paine lähteä.

en pystyisi siihen vielä. enkä tiedä pystynkö koskaan. minä yritän, yritän viimeiseen asti, että tämä toimisi. koska mieheni oli sanonut siskolleen että hän rakastaa mua älyttömästi ja yrittää muuttua tosissaan, hän säikähti että mä lähen. taas.

huoh. nyt mä jankkaan taas samaa ku ennenki, eli meen jatkamaan pakastimen sulatusta ja sitten lähen tallille serkkuni kanssa, se jos mikä saa ajatukset pois pahoista asioista..