eilen oli hyvä päivä.

ukko oli yllättävän hyvällä päällä koko päivän,kaipas hellyyttä ja haleja ja pusuja koko ajan.

ja aina välillä kysy että rakastanko mä sitä. mikähän sillä oli?

heti tulee mieleen kauhuskenaariot että son joko pettäny mua tai sit jotain muuta. huoh. miksen osaa iloita tuollaisista päivistä ilman ennakkoluuloja?

Sit ukko kysy että miks mä haluaisin sen kans kihloihin? mä yritin sit parhaani mukaan selittää että se on sellanen lupaus yhdessäolosta, semmonen symboli jota olis hieno kantaa kun tietää että kullalla on samassa sormessa sormus joka on meidän yhteisen taipaleen sopimus. sen takia. ja että mä rakastan kultaa niin paljon että haluan mennä joskus naimisiinki.

No se jäi tuumimaan sitä sitte. En tiedä ny mistä tuulee, tuleeko sieltä kosinta pian vai kuinkas ku näin kyselee. se oliski ihme.. o.O

Kullan serkku kyseli tuossa viikonloppuna että missäs on sormus ja osoitteli omaansa. Tää tyttö ja hänen miehensä menivät kihloihin tossa kesän lopussa, olivat olleet vähä vähemmän aikaa yhessä ku me..

no jaa mihnähän. ukko on ollut sitä mieltä että on liian aikaista. siis ennen eilistä. että hän kyllä kosii kun tuntuu siltä että se on ajankohtaista.. tms. mikä se ajankohtainen sit on, tiedä häntä.

olo on jotenkin sekava. sellanen etten tiedä miten päin olisin. Haluaisin mieheni itselleni kokonaan, mutta toisaalta en. Pelkään että tämäkin hyvä vaihe on ohimenevää. ja taas hetken päästä räjähtää kunnolla. mitä korkeammalle noustaan, sitä alemmas lasketaan jne.

argh.