Se olisi taas viikonloppu edessä.

 

Toivotaan että kaikki menisi hyvin, meille nimittäin on tulossa siskoni 11 vee ja veljeni 15 vee koko viikonlopuksi. niin että vanhempani pääsevät vähän tuulettumaan aikuisten viikonloppuun jonnekkin päin suomea ísolla porukalla. aluksi kultani ei oikein digannut ajatuksesta, mutta toissapäivänä hän oli jo hyväksynyt sen. nyt vain piti vähän taistella koirista kun perheen koiratkin tulevat mukaan. toki ne on pieniä lamppuharjoja sekä sisäsiistejä että ei niistä haittaakaan ole. sanoin että ne on otettava, ehkä hän siitä leppyy.

 

Tai sitten karkaa viikonloppuna poikien kans baariin, no, olen myös siihen varautunut jos hän niin tahtoo. ei se mua haittaa. tokihan hienointa olis jos kultakin olis kotona ja kun pikkuveli häntä niin jumaloi, että tekisi hänen kanssaan niitä poikien juttuja :) no, aika näyttää mitä perjantai tuo tullessaan :)

 

muuten on kaikki hyvin, gyne soitti mulle tuossa päivä sitten, ja kertoi että papanäyte oli luokka 1, eli ihan normaali solukko, pelko siis kohdunkaulan syövästä on ohi! nyt vain odottamaan hormonihoitoja ens kuussa että saadaan vauva aluilleen....

 

osa ihmisistä jotka blogiani lukevat ovat sitä mieltä ettemme ole hyviä vanhemmiksi.. se tuntuu tosi kököltä. miksi olette sitä mieltä? meillä on ollut vaikeaa ja mieheni on ollut täys sika aikanaan. mutta on vikaa mussakin. siltikään se ei tee siitä vääryyttä, että haluamme lapsen koska tiedetään että se lapsi tulee saamaan paljon rakkautta ja turvaa meidän kanssa. Koskaan ei hänen tarttis pelätä kotonaan.

Kyllä me tiedämme mikä vastuu tenava on, kuinka sen jälkeen ei ole enää aikaa kahdestaan ja hui kamala. mutta ne ihmiset jotka tälläistä mulle jauhavat, ovat vissiin itse saaneet tenavan liian nuorena eivätkä ole muuta kuin katkeria siitä kaikesta taakasta? mutta kukin tallaa tavallaan.

kuitenkin, toivon että pian saamme laskea kuukausia pieneen nyyttiin....

 

nyt vois tehä vähän töitä, sit mennä kotiin laittaan kämppä siistiksi yökyläläisiä varten :)