Voi teitä tiedonnälkäisiä immeisiä.. :)

Olen tosiaan ollut helsingissä koulutuksessa kolmisen päivää, ja eilen illalla saavuin kotiin.

raskas oli reissu, mutta onneksi sitä ei tarvitse monta kertaa vuodessa tehdä.

Testihän siis loppupeleis oli miinusta, että se siitä haaveista. Ens viikolla onpi ultra että siellä saadaan vielä vahvistus asiasta, itse olen sitä mieltä että testi olisi väärin. :) Mutta ens viikon hoidoissa selviää tilanne täysin. onneksi. :)

Olen nyt ollut hieman, hajalla, sanotaanko  näin. sain eilen pahimman uutisen kuulla, mitä avopuoliso toiselta voi kuulla. Olen oikean pettäjän avokki.

Enkä tiedä miten asiaa käsitellä,vielä. Olen eilen ollut niin hajalla etten ole löytänyt voimia edes lähtiä, saatika jäädä. Olo on nöyryytetty,petetty, nolattu..

Sillä aikaa kun olen ollut helsingissä, ukkoni on rikkonut jotain todella tärkeää. En kä mä tiiä mitä mä teen. En haluaisi erota, mutta en pysty ajattelemaankaan että miten mä voisin enää luottaa. Ukko sanoi ettei hän sitä vaadi, eikä hän osaa puolustella itseään, hän oli mulle vihainen, ja sellaisesta asiasta mikä ei miehelleni kuulu, mun ja exän eroaminen nimittäin vuonna 04. Mutta hän ei ole kuulemma pannu tätä kyseistä lutkaa, jonka kanssa olen myös käräjillä asti ollut.

kuhan vain käpälöiny, suudellu, viettäny koko illan ja vieny taksilla baarista kotiin, mennyt sinne sisälle, juonu parit kaljat, muttei kuulemma pannu. Mihin mä voisin uskoa enää. mistä mä tiiän että onko se vai ei. kyseinen ämmä on väittäny erinäisten teiden kautta että mun mieheni olisi siellä ollut yötä.. ketä uskoa? en halua tällästä kipua oikeasti kellekkää. Mieheni oli eilen ensimmäistä kertaa nöyrä edessäni. Hyvin pelokas, ja hiljaa. Ukko kuiskas monta kertaa sängyltä että ei halua mua menettää, että rakastaa mua, ja että tietää moanneensa nyt niin pahoin ettei voi kun toivoa että mä pystyn antamaan anteeksi. Luulen että hän tupakille mennessään itki. En tiedä mitä tehdä, mieheni katuu selvästi, ja mä rakastan häntä. Ajatuskin erosta saa mut paniikkiin. En voisi elää ilman häntä. Mutta ajatus siitä että hyväksyisin tuon tempun, antaisin anteeksi ja unohtaisin. Sekin on nöyryyttävää. "sä oot mun elämä,mä en pystyis elään ilman sua, sanon että tiedät sen. mä rakastan sua, mä en osaa kertoa enempää, tää ei tuu ikinä enää toistumaan, mua niin hävettää ja vituttaa kun mä sua näin satutin, mulla on niin kamala olo siitä.." 

Mä vaan itkin ja sitte tuli tyhjyys. ei niinku mitään muuta ku tunne että mä oon kerrankin saanu mieheni pelkäämään et mä lähen. Samalla sain selvyyden miksi ukkoni aina uhkaili erolla tapellessa, miks skitsahti kännis ym ym vuodatukset mitä täälki on ollu. Ne oli johtunut meidän suhteen alussa tapahtuneesta jutusta mistä en ollut kertonut. een jaksa sitä tänne jauhaa, ei kuitenkaa mitään dramaattista. se kuulemma oli pelottanu ukkoa että miksen kerro sitä kun oli kuullut sen ystävältänsä. Mutta ei se oo syy kaikelle sille paskalle mitä oon kestäny. Ja eilen mä olin ekaa kertaa se, joka määräs tahdin. kun olin hiljaa hetken, sain kysyttyä että "mitä sä tekisit jos tilanne olis toisinpäin?mitä sä tekisit, lähtisikkö? jäisitkö? miten voisit luottaa? miten paljon suhun sattuis? mitä mä teen nyt? " ukko sanoi ettei tiedä mitä tekis jos tilanne olis toisinpän. Mä olin että niinpä, koska mä en pystyis satuttaa toista näin ikinä.

En tiiä nyt kuinka eteenpäin. sanoin miehelleni että en mä pysty lähtemään, rakastan liikaa. Mutta se, että jos hän haluaa tämän toimivan, se pitää näyttää tästä lähtien. puhua, kertoa, olla avoin, näyttää että se luottamus kannattaa rakentaa uudestaan. Mä kysyin että mitä ukko haluaa, miten me edetään, mitä se nyt haluaa? "en mä halua menettää sua ikinä, mua pelottaa että sä lähet, mä haluan olla sun kanssa, mennä naimisiin, saada niitä lapsia, ostaa omakotitalo. .en mä halua erota, sä oot mulle kaikkein tärkein, en mä muuten sulle olis kertonu.." mutta kun ei toiselle tehä noin jos kerta on niin tärkeä!!!

huoh. ajatukset niin sekasi etten tiiä mitä tehä. nyt teen välttävät työt ja lähen kotiin....