eilen makasin sängyssä mieheni kanssa, niin että välissämme oli tyhjä tila. kyljellämme, toisiamme katsellen. himmeässä valossa.

hetki oli täydellinen, melkein.mies koskettaa keskellä olevaa tyhjää tilaa, silittää lakanoiden viileää pintaa ja sanoo:

niin, ajattele jos tässä olisi se, pieni nyytti.

ja hymyilee surullisesti. katselee tyhjää tilaa ja näen kuinka hän pystyy sen vauvan siihen kuvittelemaan.

minuun sattuu. tiedän mikä olisi tilanne jos kaikki olisi mennyt hyvin.

ajattele nyt kuinka pienet sen sormet olis, ja varpaat.. ja mieheni pyöritteli sormea mielikuvitusvauvan yläpuolella.

niin.. jos kaikki olis toisin. mutta kun joskus ei elämä vie niinkuin tahtoisi. eikä sille voi mitään.

näillä korteilla on pakko pelata mitkä on annettu. rakastan miestäni. rakastan elämääni, mutta välillä siinä tuntuu tyhjiö. se, joka olisi täytetty syyskuussa, kun laskettu aika olisi ollut käsillä.

mieheni ottaa minut kainaloonsa ja tuudittaa.

kyl me saadaan jälkikasvua kun hoito aloitetaan.. hän lohduttaa..

"niin mutta mitä sä oot mieltä vauvasta, olisitko sä valmis isäksi?" mä mutisen mieheni sylistä

"onko sitä koskaan täysin valmis? ei varmaan kukaan loppupeleis ole täysin valmis ennen h-hetkeä, mutta kyl sä sen tiiät että vauva olisi tervetullut.. " ja silitti mahaani.

"niin mutta tiedäthän sinä sen vastuun, mikään ei ole ennallaan sen jälkeen, ei pitkään aikaan enää me kaks sen jälkeen."

"kylhän mä sen tiiän. mutta se olisi silti hienoa, eikös kulta"

"kylhän se niin on.." ja vaivuin haaveisiin.

olimme mieheni kanssa saunassa, minä hänen syliin nojaten ja hiljaisuudessa.

yhtäkkiä mieheni puristi kätensä ympärilleni, suukotti niskaani ja kysyi: "oletko sä onnellinen?"

kysymys hymyilytti mua. miksi en olisi? olen, olen OLEN. kyllä. yep. todellakin.

Olen ollut pitkän aikaa onnellinen. tasapainoinen. vaikkakin nuo riidat vetävätkin ihan pohjalle, mutta mieheni on rauhoittunut siitä paljon mitä hän on joskus ollut. paljon siitä. ei meillä ole enää niin kamalaa ollut koskaan mitä alussa oli. Kukaan ei vain näe eroa, mutta mä näen itsessäni. En pelkää enää viikonloppuja niin paljoa, en pelkää hänen huutamistaan niinkään. osaan suhteuttaa kaiken.

ja suodattaa. olen oppinut kärsivälliseksi. ja tiedän että paikkani on kultani vieressä, eikä hän minusta hevillä luovu. eikä mun tarvitse pelätä.

mieheni suukkojen ja halien välissä sanoi että hänkin on onnellinen, että olenhan siinä aina.

 

olen olen kulta. kyllähän sä sen tiedät.

 

rakastan sua, tänäänkin.