kiitos ihanat immeiset kannustavista kommenteistanne edelliseen postaukseen, tuntuu tosi hyvältä saada kannustusta ja mielipiteitä!

Olen siis hevosen omistaja, nyt vasta olen iloinen asiasta. Mies.. menetin hänet viikonloppuna, mutta sain myös takaisin. Kerroin hänelle sunnuntaina, mikä on tilanne.

Eihän hän ymmärtänyt. ei, tein rumasti. Ilman hänen lupaansa, ilman kysymistä, ostin vain. Se oli omastakin mielestäni törkeästi tehty. ja mies loukkaantui, toki, annan siihen oikeuden. Mutta selitin ja selitin, suu vaahdossa kerroin miksi tein niin ja miksi näin.

Näin mieheni silmistä kuinka hän oli pettynyt. kiltti, täydellinen avovaimo, ei olekkaan niin kiltti kuin oli aiemmin ollut..  Valehtelija, sehän minä olin. alhainen, ilkeä,valehteleva petturi.

Eihän siinä auttanut kuin myötäillä. sanoin että tein virheen, tosi iso moka ostaa hevonen ilman toisen lupaa. mies huusi, raivosi, haukkui ja alisti, syytteli, ja sanoi, että olen tehny selväksi, etten halua lasta, ei tule lasta jos on hevonen. hevonen ja lapsi, ei sovi yhteen. joko toinen tai toinen. ei kumpaakin. Olen nyt pettänyt hänet, meidän unelman murskannut, ei tule lasta, näin sanoi mies.

ja häipyi. noin vain. whiuh. otti ja lähti. auto käyntiin, ovi kiinni, kaasu pohjaan.

 

Jäi kiltti avovaimo katsomaan ikkunasta perävaloja. Kipu ja itku, suru ja epätoivo iskivät kaikki kerralla.

Sitten otin takin, ja lähdin tallille. siellä oli kuitenkin joku, joka rakastaa mua jokaisella karvallaan, jokaisella katseellaan. Amppuni, mun pieni tyllerö, ihana tammani. Kuinka hyvältä tuntui mennä tallille, oli paha olla, sattui ja itketti. Oli ihana tunne upottaa pää Ampun lämpimään kaulaan, harjaan ja kuunnella kun neiti hengitti. Amppu painoi turpansa selkääni ja oli ihan hiljaa paikallaan. Sitten unohdin mieheni täysin. Oli vain minä ja hevoseni. mun unelmieni täyttymys. Kyllä, tuo hevonen oli jokaisen pennin arvoinen, niin mä päätin. Mulla oli niin levollinen olla siinä. Omana itsenäni, kerrankin, pitkästä aikaa, mun ei tarvinnut miellyttää ketään tullakseni hyväksytyksi. tuo ihana mustankirjava tammani hyväksyi minut juuri tälläisenä kuin olen. Ihana tunne :)

Enkä sinä iltana miettinyt häntä yhtään. sormus oli sormessa, mutten ajatellut sitä. Sitten vasta kun ilta pimeni, lähdin kotiin, ja huomasin mieheni muistaneen minua viestillä. "En pysty tähän, tämä oli tässä. Sä murskasit yhteisen haaveen omillasi. oon pahoillani", "miten  sä voit jumalauta vetää multa näin maton alta??"

Niin, ei vaimo tiennyt. ei tiennyt, ja se sattui. Heti alkoi ahdistamaan.  Ei tiennyt, hän vain halusi. elää unelmaansa, kuka niin sanoi ettei hevosen omistaja voi olla äiti? Olenko minä huono ihminen. Ei tiennyt vaimo mitä nyt tekisi.

Mies tuli kotiin, juteltiin, puhuttiin. Mies itki, miksi teit näin. Rikoit meidän suhteen. Epätoivo iski minuun täysin. enhän ole rikkonut, ei sen pitäisi mennä rikki tästä. Meneekö meidän liitto näin pienestä rikki? MIESHÄN PETTI MUA, ja mä olen vieläkin tässä. Miksei se rikkonut? Eikö mies rakasta mua tarpeeksi? Miksi mun rakkaus riitti antamaan anteeksi, mutta miehen ei? Sanoin nämä miehelleni. Mies oli hiljaa, ja sanoi ettei hän pysty luottamaan enää. Itkin vain. en jaksanut enää myötäillä. Mä hajosin, murruin, menin rikki ihan täysin. ymmärsin että jos mieheni ei minua oikeasti arvosta,kunnioita ja rakasta. ei hän tästä selviä. Niinpä minä nousin sängystä, puin,kiristin hampaita, yritin olla itkemättä liian äänekkäästi.. puettuani takin ja kengät, astuin ulos pakkaseen. Mieheni huusi minua. En halunnut kääntyä, en halunnut enää että mua satutetaan näin.mä olin pilannut kaiken, näin ajattelin. Sitten, pimennos. muistan hämärästi, mieheni talutti minut sisälle, sängyn viereen johon lyhistyin. minä itkin, huusin ja vapisin. koin elämäni ensimmäisen hermoromahduksen. Siihen nukahdin. Havahduin jossain välissä kun mieheni puhui minulle.

 

Hän rupesi puhumaan, mies niin kovaa minua rakastaa, miksi valehtelin hänelle? En enää ikinä saisi tehdä niin, koska toista anteeksi antoa ei tule. hän rupesi sanelemaan ehtoja. Mieheni sanoi että hevonen lähtee. Ennen kuin tuun raskaaksi. Sanoin että en haluaisi mutta teen niin jos sillä mieheni pysyy. MINÄ TAAS JUMALAUTA ALISTUIN että saisin pitää mieheni. tajusin jo silloin tehneeni virheen. ison virheen. ei näin saisi parisuhteessa mennä. ei pitäisi toisen alistua ja luopua kaikesta itselleen tärkeästä jotta saisi pitää parisuhteensa. ei niin.

mutta minä tein niin. Ajattelin myyväni minulle rakkaaksi tulleen eläimen. asia jäi siihen. Mieheni leppyi, ja maanantaina menin tallille, ratsastin, nautin olostani. en haluaisi luopua ampusta. olin niin sekaisin. Mua revittiin kahteen suuntaan. Muhun sattui ihan älyttömästi, kaikki ahdisti, kuristi. tukehdutti. Oliko tämä sitä mitä minä haluan? jatkuvaa taipumista, jatkuvaa pelkoa että mieheni lähtee jos teen yhdenkin virheen? Olin miehelleni sanonut etten minäkään ole täydellinen. Sanoin että jokainen meistä tekee virheitä. Hänen täytyy se antaa anteeksi. mietin että haluanko olla tälläisessä suhteessa, missä minulle asetetaan ehdot, minkä mukaan elän, mitä saan tehdä ja mitä en. Elämäni laitumelle pistettiin piikkilangat, joita ei kannata yrittää ylittää. En enää olisi villi, omasta tahdostaan kesytetty, vaan alistettu, kesytetty ja pakotettu elämään aidatulla alueella. Väkisin. Kaikki olisi hyvin kunhan tekisin niinkuin käsketään. Elämään toisen ehdoilla. Elämään toisen armoilla, toisen mielitekojen ohjailtavana. Ei se ole oikein. Sanoin sen miehelleni riidellessämme. Hän tyrmistyi. Eihän hän tee mulle niin. hänhän on täydellinen mies.

kun pääsin kotiin tallilta, mieheni yllätti minut. hän sanoi että jos vaikka vuokraisin Amppua, jotta se tienaisi itse rahat ylläpitoonsa. Hän sanoi että jos se kustantaisi itse itsestään sen 150-200 euroa kk, me voisimme kyllä kustantaa loput. Se ei kärsittäis talouttamme. Olin ihmeissäni. mitä, saanko pitää ampun? voi luoja.Oliko hän tosissaan? Jos löytäisin ratsastajan parille-kolmelle kertaa viikossa, hevoseni saisi jäädä? Se olisi upeaa. Se olis hyvä juttu.

Nyt siis etsin hevoselleni ratsastajaa, joka ratsastaisi 2-4 kertaa viikossa, ja maksaisi siitä 200 euroa kuukaudessa. minähän osaan valmentaa,ja hevoseni on kisakunnossa. Toivottavasti löydän sopivan henkilön tehtävään, se olisi minulle hieno juttu.

 

Joudun nyt ensi viikon maanantaina leikkaukseen, ja en pääse ratsastamaan muutamaan kuukauteen. joten tuo keino hoitaisi tuonkin sitten.

 

Nyt eilen vasta yksin maneesissa ollessani, ja tehdessäni koulukiemuroita, tajusin että olen todella hevosen omistaja. Voi luoja miten hyvältä se tuntui! Olin erilainen kuin muut tallilla olijat, minun ratsuni oli minun omani, ihan minun omani, jokaista karvaa myöten. Ja näin kaunis hevonen, voi miten hienosti se meni. Siskoni ratsasti minun jälkeeni talutuksen muodossa, voi, se kulki niin hienosti lapsikin selässään. voi kuinka olin ylpeä siitä. minun oma amppuni. rakkaani armaani :)

 

Ja sain pitää mieheni. olemme edelleen hataralla pohjalla. en tiedä, lasta emme kyllä tähän tee. ei näin helposti rikki menevään suhteeseen viatonta lasta voi laittaa. ei voi.

 

nyt töitä. jatkoa luvassa...