ja edessä olisi selvä viikonloppu. ajattelin leipoa jo pullaa ja luumutähtiä pakkaseen ettei tarvi hätäillä sit joulun alla.. Muutenkin voimme tehä yhessä kaikkea, käydä lenkillä, syömässä ravintolassa.. kaikkea mitä yleensä ei pe-su välissä tee.. rahaa meillä on ruvennut jäämään ihan sikana ylitse, nyt kun en itse polttele, emmekä ole viihteellä joka vklp! Käsittämätöntä miten tilillä on aina 300-400 euroa enemmän kuin ennen.. hienoa :)

On siis varaa hemmotella toisiamme enemmän!

Osa ystävistämme on huomannut ilmoituksemme lehdestä, emme kellekkään kertoneet sitä, vain laitoimme lehteen. anoppi ja äitini onnittelivat innoissaan, olemme kuin unelmapari monen silmissä. No, se on hyvä ettei kaikki tiedä kaikkia niitä tyrskyjä ja kolhuja, sekä vitunmoisia karikkoja, mitä meilläkin on ollut, muutenhan onnittelut olisivat vain muodollisia.

toki huomasin että mieheni veljen kihlattu, oikea huomionhakija suvussa, ei ole onnitellut. tietää kyllä, muttei onnittele. tiedän että hän kiehuu siellä päätöstämme, mieheni viimeisin pitkäaikainen ex kun on tämän naisen hyvä ystävä, eikä hänkään päässyt kultani kanssa kihloihin, eikä muutenkaan ole mua koskaan hyväksynyt kultani puolisoksi. hän kyllä nitisee siellä, että virheen teemme. ite toki pakotti mieheni veljen kihloihin, että sai hienot juhlat, jossa vain hän oli pääosassa. ihme mimmi :)

no, emme välttämättä edes pidä kihlajaisia, kultani kanssa tuumittiin josko ensi vuonna sitten? tammikuussa tai jotain. tässä kun on nämä joulut ja muutenki ihmisillä kiire. ei viitsi umpata kaikkien kalenteria aivan täyteen :) ehditään me juhlia kyllä myöhemminkin !

Parin viikon päästä, elikkäs joko 16 tai 17.12 olisi edessä kauan pelätty polvileikkaukseni. olen silloin oleva poissa kotoa yön. jälleen. poissa kotoa, koko yön. Pakko nyt myöntää että pelottaa jättää mies taas yksin. mutta se on normaalia. kai? sanoin siitä eilen miehelleni. että en pidä ajatuksesta että mieheni on yksin kotona taas yön.. ilman mua. hän tajus vihjeen. meinasi suuttua siitä mutta veti nopeasti hiljaiseksi. Ymmärsi kai että en ole vielä unohtanut. en tokikaan. en tiiä sit mitä pelkään? ettäkö mieheni tekisi sen uudestaan? en ole vielä varmaan sisäistänyt edes sitä ensimmäistä.. huoh. kyllä minä uskon että ollaan sentään sormukset vaihdettu, mikä on miehelleni iso juttu, uskonnollisesta perheestä kun hän on lähtöisin.. että se ei ole leikin asia. ja hän sanoi ettei enää ikinä koskaan tee niin minulle. mun pitäis luottaa siihen. mutta pieni epäilys silti kaivaa. mutta en stressaa sitä enempää, eiköhän aika sitten näytä mitä tapahtuu. en kyllä usko että mieheni olisi typerä ja heittäisi tätä kaikkea pois. mutta toipuminen tulee olemaan vaikeaa, syön silloin kahta hormonilääkettä..

minulla siis todettiin suuri testosteronipitoisuus. norm naisella se on alle 2.8, minulla se oli 4.1. lisäksi testosteronin kaksi eri hormonia olivat arvoltaan ihan nurinkurisia! mutta nyt sain sekä terolutia että jotain dermahexalia, jotta saataisiin munasolu irtoamaan. jos kaikki menee niinkuin gynekologitäti sanoi, olemme raskaana tammikuun alussa. olisiko se mahdollista, oikeasti? sitä miettii että voisiko niin hyvin muka käydä? olisiko meillä onni matkassa? ollaanko me valmiita? no ei olla, sitähän tää on.niin mutkaista tietä että ihan hävettää siitä kirjottaa, mitä lukijatkin ajattelee, joo mies pettää, ollaan tukkanuottasilla vähä väliä, vitun paskaa koko ajan, sit yhtäkkiä pamautatte kihloihin, sitte rupeatte tuohon samaan soppaan tekemään kersaakin.. näinhän ajateltuna se kuulostaa ihan kamalalta. mutta uskon että tästä alkaa se hyvä aika. meneehän meillä nyt paljon paremmin kuin vuosi sitten. toivotaan että tämä jatkuu pitkän aikaa..

harmittaa että joudun lopettamaan ratsastuksen ainakin ens kevääseen asti. se on inhottavaa, se on minulle kuitenkin tärkeintä. ehkä pääsen aina välillä käymään siellä, jos mieheni vaikka veisi, kylhän siel pyörätuolilla mahtuu kulkemaan....

nyt töitä ja sitten, nauttimaan viikonlopusta!